Viimeiset pari viikkoa elämääni on jäytänyt tarkoituksettomuuden tunne. On vaikeaa tehdä yhtään mitään, jos toiminta näyttäytyy järjettömänä. Miksi blogata, tehdä opintojuttuja, kirjoittaa, kun siitä ei kuitenkaan seuraa mitään hyvää tai merkityksellistä. Ajatukset kiertävät kehiä, pää yrittää löytää jotain perusteluja ja aina ajatusketju loksahtaa takaisin siihen, ettei missään ole mieltä. Vanhemmuudessa on mieltä, ystävyydessä on mieltä, mutta mitä kukaan voisi koskaan hyötyä tekemistäni kirjallisista töistä.
Paitsi että voisi hyötyä. Tiedän, että jopa graduntekeleestäni on ollut hyötyä ja se on osaltaan edistänyt tärkeäksi kokemiani asioita. Mutta sitten taas ajatus vonksahtaa ja mielekkyys katoaa.
Viime yö oli pitkästä aikaa paha. Ajatukset kiersivät kiertämistään erilaisia kehiä enkä saanut nukuttua. Pyörin tuskaisena. Ajatukset eivät olleet erityisen tuskaisia tai ahdistavia, ne vain olivat pakonomaisia eivätkä päästäneet minua rauhaan. Tunnen paljon rentoutus- ja itsesuggestiotekniikoita, mutta ne eivät nyt auttaneet. Lopulta otin hieman nukahtamislääkettä ja se auttoi.
Lauantain kostealla illanvietolla oli osuutta asiaan. En osaa sanoa, montako kertaa tätä pitää toistaa, mutta jos sitä alkoholia kovasti haluaa ottaa, sitä ei kannata nauttia kuin vähän, ainakaan yli puolta viinipullollista yhtenä iltana. Olin lauantaina saunaillassa ja vanhan suosikkibändin konsertissa. Bändi aloitti vasta lähempänä puoltayötä, joten päädyin valvomaan aamuneljään. En ollut sellaisessa holtittomassa humalassa, joka hävettäisi enkä tehnyt typeryyksiä. Parin vanhan tutun kanssa juttelu toi esiin menneisyydestä kaikenlaista muistikuvaa ja asiaa, joita juuri nyt en halua enkä jaksa prosessoida, mutta nepä eivät painuneetkaan heti taustalle, kun olisin halunnut, vaan riehuivat menemään. Äh.
Konsertti-illan päätteeksi otin lääkesekoituksen, jossa oli happosalpaaja, kipulääke, rauhoittava ja pseudoefedriini. Niiden ansiosta olin sunnuntaiaamupäivästä aina nukkumaanmenoon asti hyvin kasassa. Tuntuu kuitenkin kiusallisen tyhmältä tuupata kehoon kaikenlaisia lääkkeitä, joita ilman pärjää hyvin, mikäli toimii järkevästi.
Ja kummassa mahtaa olla enemmän järkeä, kirjoitustyössäni vai sellaisessa alkoholinkäytössä, joka edellyttää lääkekasaa ja seuraavan yön tuskittelua? Se hyvä asia liskoyöstä kuitenkin jäi, että pääkirjoitustyöni ajatteleminen tuntui rauhoittavalta. Siitä tulee vielä jotain. Ei tule suurta, ei tule pientä, tulee sopivan kokoinen ja riittävän hyvä asiateksti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti