Selkeyden suloisuus

Eräiden kohtaamisten kautta päädyin miettimään niitä valtavia sotkuja, joita elämässäni oli vielä 10 vuotta sitten ja myöhemminkin. Parisuhde oli sotkua, työelämä, opinnot, ystävät, kaikkialla oli sotkua, myös sisäinen maailmani oli kaaoksessa. Puolison ongelmat, esikoisen vaikeavammaisuus ja joku monimutkainen, vaativa (high maintenance) ystävä ja oma uupumus tuottivat kaaosta.

Sain melkein kaikki opinnot kasaan, sain parisuhteen kasaan ja sekä vaativat että muutkin ystävät etääntyivät, koska minulla ei ollut mahdollisuuksia suhteiden ylläpitoon (olin siis itse surkea ystävä). Jaksoin hoitaa, puolustaa ja kuntouttaa lasta, koska se on tärkeintä. Jotkin suhteet, joiden ylläpitämiseksi ei tarvinnut tehdä mitään, jäivät ja uusia on tullut. Nyt ei tarvitse kenenkään takia mennä tuhannen solmulle ja miettiä moninkertaisesti, mitä rivienväleistäni voi tulkita tai mitä toinen salakielellä haluaa kertoa. Ei tarvitse vastaanottaa kummallisia tunteenpurkauksia tai miettiä, mistä taas tuulee, kun tavataan.

Elämäni on paljon, paljon paremmalla tolalla ja selkeämpää. Paitsi että sairastan depressiota, joka vaikuttaa rujosti toimintakykyyn. Voisiko ajatella, että okei, nyt on tilaa sairastaa ja kuntouttaa itseä eikä tarvitse koko ajan hypätä voltteja muiden tahdissa? Voisi toki, ainakin tällaisena päivänä, kun oli juuri terapiaa, aurinko paistaa ja sain melko hyvin nukutuksi ja pahin vaiva on allergia, joka turvottaa ja kutittaa nenän ja suun aluetta.

Myös monimutkaiset ihmiset voivat olla ystäviä, kunhan pidetään hyvä struktuuri ja selkeys. Se on hyvä, koska jotkut heistä ovat rakkaita ja heidän kanssaan saattaa syntyä hienoja keskusteluja. Terveempänä jaksan olla jämäkkänä ja pitää huolta rajoista. Depiksessä on oltava varovaisempi. Ehkä olen oppinut jotain vihdoin tästä asiasta. Oma juttunsa on se, miksi olen usein kokenut vetoa nimenomaan monimutkaisiin ja vaativiin ihmisiin. Luullakseni se liittyy suoraan lapsuudenperheeseen, äitiin ja yhteen sisarukseen, joita yritin miellyttää rakkauden ja hyväksynnän toivossa.

Olen todennut tarpeeksi monta kertaa, että matelevuus ja miellyttämisyritykset integriteettini kustannuksella tuottavat pelkästään huonoja seurauksia. Olen ehkä oppinutkin jotain vuosikymmenten mittaan ja etenkin selvin päin enimmäkseen nykyään osaan olla tekemättä sellaista. Omassa kodissani sellaisen välttäminen tuntuu onnistuvat jokseenkin koko ajan. Reiluus, ystävällisyys ja huomaavaisuus, omien rajojen jämäkkä puolustaminen tarvittaessa ja toisen rajojen kunnioittaminen, kuunteleminen ja kertominen riittävät pitkälle.

Illalla soitin päässäni Bachin tuplakonserttoa nukkumaanmenoaikaan, koska muistan sen hyvin ja Bachin konsertot rauhoittavat syvällisellä ja mieltä hyväilevällä tavalla, ovat aina rauhoittaneet. Kuin palaset loksahtelisivat kohdilleen. Vuoteeseen tultuaan puoliso alkoi puhua kiihtyneesti terveydenhuollon tilasta (kuralla - ja hän tietää aiheesta paljon), mutta tietoisesti pidin itseni rauhallisessa tilassa, etten taas pilaisi yöunia. Juttelin hänen kanssaan aiheesta hetken ja sitten ystävällisesti jämäköitsin ja sanoin, että nyt pitää nukkua. Hyvä minä! Terveydenhuollolle kyllä pitäisi tehdä jotain. Tilanne on sietämättömän epäreilu ja eriarvoistava. Mutta unien menettäminen ei auta asiaa.