Parempi päivä

Sometimes tears and sorrows are all the things you've got, Just when you think you're all by yourself, you're not. 

Kate ja Allie olivat nuoren ja kriittisen minun mielestä liian amerikkalais-sovinnaisia ja tunnusmusakin ihan lällyä, mutta jostain mielen lokerosta se välillä kuitenkin putkahtaa ilmoille. Tosin tears and sorrow muuttuvat muotoon fear and sorrow. Sovinnaisuus on suhteellista, sillä showta pidettiin rohkeana. Siinähän päähinkilöt ovat naisia, jotka asuvat lapsineen yhdessä ja pärjäävät ilman miehiä. Mutta se on oma tarinansa.

Jostain syystä, osaksi ehkä blogipurkauksen helpottavan vaikutuksen ansiosta, pystyin nukkumaan toissayön kunnolla ja heräsin lähes normaalissa olotilassa väsymyksen ja mielialan suhteen. Pystyin syömään järkevän aamupalan. Lounas meni kahvipullan merkeissä, kun emme ehtineet syömään kaupungilla ennen kuopuksen kampaamoaikaa, mutta vähän myöhemmin söimme lounastakin. Otin ison salaatin kalan kera ja sain syötyä sen melkein kokonaan, kun lueskelin samalla (tytär oli tässä vaiheessa kietaissut soppansa naamariin ja halusi käydä tutkimassa lähistöä). Vain vihreä salaatti, kala ja linssit maittoivat, muut osat (joista normaalisti nautin), menivät huijaamalla huomiota muualle, mekaanisesti mäystämällä ja nielaisemalla. Päivällisen ohitin, mutta iltapalaksi nautin herkullisia gluteenittomia voileipiä avokadon, kylmäsavulohen ja porkkanatikkujen kera. Tikut dippasin vielä pähkinävoihin.

Tytär sai haluamansa otsatukan ja oli liikuttavan ilahtunut siitä. Hän peilaili sitä aina, kun mahdollista. Yleensä puoliso on kuskannut lasta kampaamoon, joten tämä oli taas vähän erilainen kokemus, viihtyisä. Tsemppasin häntä kovasti etukäteen ilmaisemaan omaa näkemystään hiusasioista ja kävimme läpi hänen toiveensa. Suostuin kuitenkin kertomaan hänen toiveensa kampaajalle, kun lapsi ei sitten itse kuitenkaan halunnut, aluksi. Lämmettyään hän kyllä keskusteli otsatukan reunasta ja pehkon ohennuksesta sujuvasti. Mielestäni etenkin tyttöjen on hyvä opiskella itsemääräämisoikeutta ja hiukset ovat hänen oman kehonsa rajojen sisäpuolista aluetta, jota hänen itsensä pitää määrätä. Tosin me määräämme takunpoistoa aika ajoin melko kärkevästi. Se kai liittyy perushygieniaan, jota meidän vanhempien pitää opettaa.

(Myös vammaisen poikani itsemääräämisoikeutta pitäisi opettaa enemmän, koska vaikeavammaisella ja puutteellisella kommunikaatiolla varustetulla ihmisellä se on erittäin pahasti uhattuna eikä omaa puolustusta välttämättä ole riittävästi. Pitkään hänelle asiat vain tapahtuivat eikä hänellä ollut vaikuttamisen tunnetta. Nykyään tilanne on todella paljon parantunut kuntoutuksen, kalenterinkäytön, strukturoinnin ja kommunikoinnin parantumisen myötä, mutta paljon on vielä tekemistä. Asiaa ei auta yhteiskunnan suhtautuminen vaikeavammaisiin tahdottomina objekteina.)

Kallonkutistukseni aikana tytär oli lukaissut kokonaisen Widmarkin Lasse-Maija-kirjan ja jotain muutakin. Muutenkin kaikki sujui hyvin ja meillä oli mukava päivä kaupungilla, vaikka meillä olikin sivistynyttä erimielisyyttä siitä, mitä pitäisi ostaa ja mitä ei. Kotiutumisen jälkeen olin kuitenkin todella väsynyt enkä ennen iltapalaa jaksanut juuri evää lotkauttaa. En lakkaa hämmästelemästä suorituskykyni vähäisyyttä. Kuljimme bussilla, kävelimme ihan normaaleja matkoja, sain syödä ja istua riittävästi, mutta totaalinen väsähdys siitä seurasi.

Illalla vitkuttelin unettomuuden pelossa yhteen ennen nukkumaanmenoa ja sängyssä sain oikein messevän itsesäälikohtauksen. Muistuttelin itselleni yhtä motoistani. Itsesäälissä voi vapaasti käydä, kunhan ei jää asumaan. Kaikki nämä vuodet... ovat antaneet jotain ja tehneet minusta ainutlaatuisen kokonaisuuden. Eivät ne ole menetettyjä, vaan ne asuvat minussa.

Nyt olisi pieni pakko mennä suihkuun ja pukea päälle, koska pian lapsi palaa kotiin ensimmäisen koulupäivänsä jälkeen ja joku kaverikin saattaa tuossa piipahtaa. Lisäksi tulee parempi olo, kun tukka on suurin piirtein puhdas eikä päänahka kutise. En myöskään siedä useimpia voimakkaita hajuja nyt, joten hienhaju on hyvä pitää poissa.