Heilahteleva vireys

Oman ajankäytön arvioiminen tuntuu mahdottomalta. Aamulla tuntuu, että tottahan tänään teen pikkuhomman x. Sitten jaksaminen romahtaa kerta kaikkiaan ja hädin tuskin jaksan tehdä jotain perusasioita, kuten lapioida ruokaa lasten eteen. Viikonlopulle olin suunnitellut pari helponsorttista ja motivoivaa opintotehtävää, mutta en jaksanut ehdä yhtään mitään! Juuri jaksoin laittaa ruokaa ja jutella lasten kanssa, mutta muuten olin kuin koomassa.

Tosin jaksoin myös menestyksekkäästi käydä baarissa ystävän kanssa lauantai-iltana! Lähdimme kahdeksan maissa illalla ja palasin puoli kahdelta. Nautin suunnilleen juoman tunnissa, eli oli sopivan syntinen olo, mutta ei typerää humalatilaa. Tämä ystävä on mainio puhumaan eikä minun tarvitse näin ollen pinnistellä uusia puheenaiheita tai miettiä, kiusaantuuko toinen hiljaisuudesta. Hän kyllä antaa minullekin tilaa juttelussa tarvittavat määrät. Tällainen puheliaisuus voi nykyisellään olla rentouttavaa. Sekin on kivaa, jos kumppania ei häiritse hiljaisuus millään tavoin, vaan hiljaisuus on ystävällistä luonteeltaan.

Useimmiten, kun lähden ihmisten ilmoille, olen valmistautunut sosiaalisuuteen ja muutamaksi tunniksi riittää voimaa muiden kokonaisviestinnän vastaanottamiseen ja oman tuottamiseen. Pelkäänpä, että nonverbaalinen viestintäni ei nykyään ole aina aivan asianmukaista. Reagointi on hidasta ja välillä kokonaisuudellani sanon jopa päinvastaista kuin on tarkoitus. Sitä on vaikeaa hyväksyä, runsaan opettelun myös tulin vuorovaikutuksessa (luullakseni) aika hyväksi ja pystyin olemaan hyvin voimakkaasti läsnä aina jaksaessani ja halutessani. Nyt keskittyminen herpaantuu ja ajatus vie mukanaan varoittamatta, kidnappaa. Olen katkonaisempi, välillä ajatus myös karkaa ja jättää minut!

Depis-uupumus on jonkinlainen luonnonvoima, joka meuhkaa omien lakiensa mukaan, mutta ehkä sen voi ajan mittaan kesyttää ja valjastaa niin kuin kosken tai tuulen.

Viime viikolla jaksoin saattaa loppuun useita sivuopintojeni asioita, mikä on oikein hyvä, koska muuten koko ryhmämme saattaisi joutua kärsimään. Kirjoitusystäväni on edennyt huimin harppauksin omassa isossa duunissaan ja se on säteillyt minuunkin lisäenergiaa ja intoa. Iloa myös. Tämän alkuviikon koomatin jälleen, mutta nyt olen saamassa harjoittelut aivan kohta pakettiin ja kansiin. Vertauskuvallisiin kansiin siis.

Tänään polkaisin pyörällä matkan, johon yleensä menee kymmenisen minuuttia. Nyt kului ainakin vartti eikä hengästyminen ollut loppua millään. Limaa nousi keuhkoista niin, että oksetti. Peevelin flunssa on istunut nenässäni koko syksyn eikä tunnu häipyvän, vaikka jo kokeilin maidottomuuttakin, jolla olen aiemmin saanut häädettyä sitkeitä nuhia. Mutta pyöräilinpä kuitenkin ja pyöräilen jälleen kotiin sekä saan hieman valohoitoa, koska aurinko näyttää meille naamaansa!

Ylläoleva kirjoitus tuntuu risukasalta, mutta en jaksa enempää muokata sitä tällä kertaa, joten painan Julkaise-nappia aivan juuri.