perjantai 17. tammikuuta 2014

Projektityö on sitä, että ongelmia tulee ja sitten ratkaisemme niitä.

Pomo Isopomo sanoi otsikon lausahduksen aikoinaan projektipalaverissa tankeroenglanniksi, kun olin mukana valtavassa hankkeessa. Meillä oli aika paljon ja aika isojakin ongelmia, korkeita stressihuippuja ja ajoittaista epätoivoa, mutta tuon yksinkertaisen lausahduksen myötä tuli mielenrauha, ainakin minulle. Tätähän tämä on. Tunnistamme ongelmia, analysoimme niitä ja ratkaisemme parhaamme mukaan.

Palaan aika ajoin tuohon yksinkertaiseen oivallukseen, vaikka en tavallisesti hahmotakaan elämää ensisijaisesti projekteina.

Ongelmat ovat ehkä olemuksellisesti bugeja, mutta ne ovat myös elämisen keskeisiä ominaisuuksia. Jokaisessa valinnassa voi kyykkiä ongelma. Ongelmien hahmottaminen vie eteenpäin, mutta olen myös problematisoinut liikaa asioita ja jäänyt jumittamaan joka puolelta päälle kaatuvien ongelmien ryteikköön, vaikka käsillä olisi melko yksinkertaisia tehtäviä. Stressipiikkien aikaan täytyy pitää lappuja silmillä ja yrittää minimoida miettimiset ja valinnat, mennä mahdollisuuksien mukaan autopilotilla, kun kapasiteettia ei ole oleellisten seulomiseen ja priorisointiin. Jopa ruokakauppa voi osoittautua liian vaikeaksi valintojen paikaksi, joten rauhallisena hetkenä pitää laatia aterialistoja ja kauppalappuja tai laittaa puoliso asialle ja pysyä itse kotona. Valintamyymälä on harhaanjohtava nimi, koska siellä ei myydä valintoja.

Usein pitää tarttua kumilankaratkaisuihin. Parhaimmillaan niiden varassa saa tehdyksi pysyvämpiä ratkaisuja. Esimerkiksi lääkkeet, apuvälineet ja terapiat voivat olla väliaikaisratkaisuja, joiden varassa pystyy työstämään elämää haittaavia ongelmia paremmalle tolalle. Ne voivat myös olla pysyviä ratkaisuja pysyviin ongelmiin. Itse joudun ottamaan yhtä lääkettä koko loppuelämäni, koska ilman vajoan hissuksiin koomaan (enkä nyt tarkoita metaforista koomaa) ja lopulta kuolen. Ehkä tarvitsen psyykenlääkettäkin loppuikäni, sen näkee sitten.

Joskus pitää pitkiäkin aikoja pärjätä kumilangoilla ja epätoivon hetkinä tuntuu, ettei muita olekaan. Sitten taas jokin asia muuttuu ja pulma joko ratkeaa tai saa uuden muodon, johon voi kehittää toisenlaisia ratkaisuja.

4 kommenttia:

  1. Ongelmien palastelu on minut usein pelastanut. Sen toivoisin muistavani jatkossakin. Sinun myös. <3

    VastaaPoista
  2. Tuo on tosi tosi hienosti sanottu. Eihän me muuta voida tehdä kuin parhaamme, se riittää. Ja apuvälineitä saa ja pitää käyttää. Eikä me yksin olla. Apua on monenlaista, ja saatavilla.

    VastaaPoista
  3. Analyyseissa olen tosi hyvä, jäsentelyssä, palastelussa ja olen etevä myös suunnittelemaan ja opiskelemaan oikeita tapoja tehdä juttuja, parantaa asioita. Mutta parhaankin suunnitelman toteuttaminen on nykyään välillä suorastaan hirvittävän vaikeaa. On erilaisia kumilankaratkaisuja siihen, miten saan itseni narratuksi hommiin, mutta jotain kestävämpää ratkaisua olisi ihan pakko saada ja mieluusti melko pian ennen kuin muumioidun lopullisesti.

    VastaaPoista
  4. Ja kiitos kommenteista, ihanaa kun täällä on elämää, vaikka itse huitelin ties missä välillä <3

    VastaaPoista