Tänään olen ollut kehon orjana, kun vointi ei ole antanut oikein tilaa aivotoiminnalle. Jaksoin sentään vääntäytyä leikkauttamaan hiukseni, mikä virkisti oloa mystisellä tavalla.
Hiuspaikan peilissä näytin ahavoituneelta merimieheltä. Kasvoni punoittavat ja ovat turvoksissa, iho on karkea. Silmät punoittivat. Pitää kai rasvata joskus nahkaa ja jatkaa alkoholin välttelyä. Ja saada tämä epämääräinen flunssa-mahaoireisto kuriin ennen kuin tulen hull... äh.
Maanantaina oli terveempi päivä, kun aloin haaveilla kuntosalijäsenyydestä ja vertailinkin eri paikkoja, ihmettelin ohjattuja selkäjumppia ja muita jännittävän keski-ikäisiä houkutuksia. Saattaapa olla, että pääsen vielä fyysiseen terveyteen ja jaksan jälleen harrastaa liikuntaa. Saattaahan?
Maanantaina oli terveempi päivä, kun aloin haaveilla kuntosalijäsenyydestä ja vertailinkin eri paikkoja, ihmettelin ohjattuja selkäjumppia ja muita jännittävän keski-ikäisiä houkutuksia. Saattaapa olla, että pääsen vielä fyysiseen terveyteen ja jaksan jälleen harrastaa liikuntaa. Saattaahan?
No siis hiuspaikkojen peileissä me kaikki kai näytämme todella järkyttäviltä. Tukka märkänä ja päätä myöten näytän rumalta rotalta. Muissa peileissä ei sellaista efektiä sitten onneksi ainakaan yleensä olekaan. Yksi koulukaverini meikkasi ja föönasi ja piippasi kampaajareissuja varten enemmän kuin juhlimaan lähtiessä.
VastaaPoistaPitää kyllä paikkansa, että ne peilit on laatinut joku Lumikin äitipuoli -henkinen tapaus! Aina näyttää kaamealta. Mutta tällä kertaa tuo raavas merimies -vaikutelma oli poikkeuksellisen silmiinpistävä.
PoistaJättipaljon empatiaa kehoskeidaan! Väärys! Ja voi miten tiedän miten karmeaa tuo turvottelu on :(
VastaaPoistaHippivinkkinä, oletko kokeillut ihoon koskaan ekokaupan kookosöljyä? Sitä on kiva läiskiä naamaan tai kroppaan illalla, koska tuoksuu niin hyvältä. En nyt yritä olla mikään tekopirteysjeesus, mutta vertaistukena :)
Ja ilman muutta saattaa! Saattaa todella!
Ruah, haluaisin nähdä sut tekopirteysjeesuksena :-D Olen valmis vaikka vähän maksamaan teatteriammattilaiselle!
PoistaKookosöljyllä on tullut läträillyksi ulkoisesti ja sisäisesti jonkin verran ja molemmat ovat ihan hyviä lärville! (Sisäisesti käytettäessä pitää vaan muistaa, ettei kookoksesta saa käytännössä mitään tyydyttämättömiä rasvahappoja, vaan ne pitää hankkia muista lähteistä.)