Housuton, meillä on ongelma

Eilen aamulla melko siististi kerroin puolisolle, miltä hänen käytöksensä näyttää silmiini ja miltä se minusta tuntuu. Se oli hyvä, sillä myöhemmin päivällä puoliso lähetti lyhyen viestin, jossa kertoi omasta näkökulmastaan. Molemminpuoliset väärinkäsitykset mellastivat viikonloppuna tykönämme ja vanhat kummitukset. Mutta. Puolisolla myös on ongelma, johon hänen olisi hyvä etsiä apua. Ja meillä on keskenämme viestinnän ja vuorovaikutuksen ongelmia. Lisäksi vanhat ongelmat hyppäävät minulla liian nopeasti pintaan ja teen hätäisiä johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa vuosien "musta tuntuu" -viestinnän harjoittaminen ja siitä puhuminen tuntuu kantavan vihdoin hedelmää, menevän perille ilman vastaanottajapäässä tapahtuvaa ylitulkintaa ja tulevan takaisin "musta tuntuu" -muotoisena. Molempien näkökulmia tarkastelemalla näkee paljon paremmin, mistä on lopulta kyse. Kuten aina tavataan järkevissä parisuhdeneuvoissa mainita, mutuilu usein paras vaihtoehto, kun mikset se koskaan ja pitääks sun aina eivät juuri auta eteenpäin.

Purin myös eilen mieltäni shrinkille. Se rauhoitti. Kiitos olkoon terapiasta. Minussa oli valtavasti raivoa. Hahmotin sen hyvin puhuessani asiasta, se kohisi otsaluun takana. Sisässäni on paljon patoutunutta raivoa, joka on yli vuosikymmenen ikäistä. Se saisi jo muuttua suruksi, sulaa sitten haikeudeksi.

Vaikka älyllisesti olisin jo kartalla, tunne ja keho oppivat hitaasti. Kehoni luulee yhä vain, että elän massiivisessa stressissä ja alkaa erittää kaikenlaista hormonia, nostattaa sykettä ym. pienemmistäkin syistä. (Ei sentään pienimmistä.) Tunnetasolla reaktiot tulevat samalla tavalla herkästi, kun tilanteet muistuttavat liikaa jotain vanhoja, toistuneita kuvioita. On masentavaa lukea lehdistä, mitä kaikkea tuhoa stressi tekee terveydelle. Yritän olla stressaamatta siitä.

Ulkopuolisten saattaa olla vaikeaa hahmottaa, miten voimakkaat tunteeni ovat ja kuinka ne saattavat vaihtua valtavasta innostuksesta totaaliseen lamaannukseen tai murheen alhoon. Ulospäin vaikutan tasaiselta. Olen kävelevä understatement, paitsi saatan nauraa itseni tärviölle, liikuttua kyyneliin muiden liikuttavista asioista ja raivota yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden takia.

---------
Selailin sairauteeni liittyviä näkemyksiä netistä ja vaikka lähdekritiikkini sanoisi mitä, LDN-hoito vaikuttaa kiinnostavalta. Yritän muistaa keskustella siitä terapeutin kanssa. Ainakin sitä voisi kokeilla.

---------
Muistin juuri, että olisi pitänyt lisätä naama ja esittely sivuopintojeni sivustolle. Äh. Olen eräänlainen mystinen vampyyri, välttelen kameroita. Etenkin ikävän autoimmuunitaudin alkamisen jälkeen en ole välittänyt nähdä naamaani kuvissa, koska näytän erilaiselta kuin mihin olen tottunut. Minun ei tarvitse olla yleisesti hyväksytyllä tavalla puoleensavetävän näköinen, mutta ihon punoitukset, kasvojen turvotukset ja harventuneet kulmakarvat tekevät oman naaman oudoksi. Mielenrauha säilyy nykyään parempana, kun en liikaa tiedosta ulkomuotoani.

---------
Alkoholittomuus tuntuu nyt nastalta. En ole lopettamassa alkoholin tai tupakankaan nauttimista kokonaan iäksi, mutta tällä erää raittius tuntuu loistavalta. En myöskään pidä hirvittävänä tappiona tai sortumisena, jos nyt polttaisin tai siemailisin. En uskoakseni tarvitse täydellistä pidättäytymistä, vaikka se juuri nyt, tänään ja tällä hetkellä tuntuukin selkeimmältä ja kivoimmalta.