Tiistain kirjoitus ystävistä ja pulmien käsittelystä

Terapiassa puhuin lähinnä hyvistä asioista. Puhuin siitäkin, miten ystävän kanssa puhutaan murheista niin, että eläydytään, ollaan läsnä ja todella kuullaan, mitä toinen sanoo. Lopuksi tuntuu, että molemmat ovat saaneet jotain arvokasta, jota ilman kontaktia ei olisi syntynyt. On ollut aikoinaan myös niitä ystäviä, joiden murheiden tuntee kaatuvan niskaansa raskaana lastina ja uuvuttavan. Jäljelle jää ankeus ja väsymys, kun murheensa dumpannut ystävä tuntuu jatkavan keventyneenä eteenpäin.

Uuvuttavuus ei riipu murheiden laadusta, määrästä tai syvyydestä, vaan vuorovaikutuksen laadusta ja tavasta käsitellä asioita. Jos ystävä yleensä pyrkii etsimään ongelmiinsa ratkaisuja, pelkkä tunteiden purkaminenkin tuntuu erilaiselta kuin sen ystävän kanssa, joka toistuvasti etsii pelkkää dumppaamista ja sen tuottamaa huojennusta, jonka avulla jaksaa jatkaa samalla tavalla kuin aina ennenkin kohdatakseen samanlaisia pulmia kuin aina ennenkin dumpatakseen pulmien tuottamaa pahaa mieltä niin kuin aina ennenkin.

Kaikkihan me joskus haluamme purkaa tunteita ja huojentaa mieltä ja ihana on se ystävä, joka jaksaa kuunnella. Kuuntelemisestakin saa kaikenlaista, kuten tuntea itsensä tarpeelliseksi ja luottamuksen arvoiseksi. Oma ymmärrys laajenee, pääsee tutustumaan toiseen uusilta kanteilta ja hyvä kontakti nivoo tiiviimmin ihmiskuntaan (jos sattuu usein tuntemaan itsensä Kuun asukkaaksi, kuten minä). Mutta toimivassa suhteessa on vastavuoroisuuden mahdollisuus ja tunteiden purku vie eteenpäin tai ainakaan ei edistä jämähtämistä sellaisiin ongelmiin, joihin on ratkaisuja.

Vaikka analysoi, etsii ratkaisuja, hahmottaa mekanismeja, yrittää parhaansa mukaan kuntoutua, joutuu kelaamaan samoja teemoja ja pulmia yhä uudestaan. Haluan uskoa, että teemojen toistumiset kulkevat spiraalissa, joka kauempaa katsoen suuntautuu jonnekin, eivätkä samojen juttujen junnaavana kehänä. Sama teema tulee uutena variaationa ja edellisen kerran, kun spiraali kulki tässä teeman kohdassa, opittiin jotain ja edettiin vähän, koska sitä mietittiin eikä pelkästään dumpattu toisten niskaan. Hankalaa asiaa on pakko kelata niin kauan kuin siihen pitää etsiä ratkaisuja. Jotkin ratkaisut toimivat vähän aikaa, jotkin poistavat asian ehkä kokonaan tai pitkiksi ajoiksi pois päiväjärjestyksestä.

Kerroin terapiassa, että minulla on kunnia sanoa ystävikseni joitakin ihmisiä, joiden kanssa voin puhua omista pulmistani pelkäämättä heidän reaktioitaan (ennakkoluuloja, surua, inhoa, epäluuloa, välinpitämättömyyttä, paisuttelua, seinille hyppimistä jne. - ja kyllä, olen joskus joutunut lohduttamaan ihmistä siksi, että minulla on vaikeaa) ja luottaen siihen, että toinen sanoo, kun ei halua jutella raskaista aiheista. Nämä ihmiset voivat vastaavasti puhua minulle ja askarrella kanssani yhdessä pulmien kanssa ja välillä nauraa kaikelle sekä tietysti tehdä ihan kaikkea muutakin kuin miettiä ongelmia.

Välillä en tajua, että minulla on ystäviä ja välttelen koko asian ajattelemista ja siitä puhumista. Juuri nyt onneksi tiedän, että minulla on joitakin arvokkaita ja rakkaita ystäviä, joten uskallan puhua aiheesta ja olla niin onnellinen heistä/teistä, että nyt hiukan itkettää.