Viskillä täytetty laukkaratsastaja

Sain muuta ajateltavaa, sillä kuopus alkoi sekoilla. Hän vetäisi ihan kunnon raivarit sekä toissapäivänä että eilen. Jännitämme, miten käy tänään. Tiistaina alkoi uusi harrastus ja ajattelin, että se todennäköisesti jännitti ja vei ylikierroksille. En jaksanut itse suhtautua tavanomaisen sympaattisesti omassa raskasmielisyydessäni tarpoessa. Sain kuitenkin lapsen rauhoitettua. Eilen taas sama juttu! Riidanhaasto jostain satunnaisesta seikasta ja huuto, haukkuminen, itkupotku, jyrkkä kieltäytyminen nukkumisesta jne. Lähempänä yhtätoista olin saanut hänet erilaisin rentoutus- ja mielikuvaharjoitteluin kasaan, kunhan ensin olin itse saanut itseni riittävästi kasaan.

Puolisolta ei irronnut lapselle kuin ärtymystä, valitusta ja uhkailua, mistä olen murheissani. Hänen on pakko muuttaa kurssiaan, jos mielii, että vanhemmuudesta tulee jotain. Ja minun on pakko puhua hänelle tästä asiasta (jälleen) vakavasti. En halua olla yksin vastuussa vaikeista tilanteista enkä myöskään halua, että lapsi on vain toisen vanhemman varassa, kun saatavilla on kerran molemmat. Joku psyk-ammattilainen voisi auttaa heitä, ainakin jos tahtoa löytyy.

(Lisäys vähän myöhemmin: Puhuinkin heti ihan rauhallisesti ja nätisti puhelimessa asiasta enkä tullut torjutuksi.)

En pystynyt nukkumaan ennen kuin joskus kahdelta ja flunssan terästämä väsymys on vetäissyt minut aivan sumeaksi. Jopa konkreettisesti, koska lukulaseista huolimatta en ole nähdä tätä kirjoittamaani tekstiä. Kaikesta huolimatta voin nyt henkisesti paremmin ja fyysisesti huonommin. Mieluummin näin päin.

Illalla sain onneksi katsoa Black Booksia (Kirjava joukko) Netflixin valikoimista. Se on tässä tilanteessa jotenkin rauhoittava kulmikkaine, viinaanmenevine henkilöhahmoineen. Missä se on ollut tietoisuudestani kaikki nämä vuodet? Siinä on yksi huono puoli. Tunnusmelodia kuulostaa kiusallisesti Jockey Full of Bourbonilta, mutta on vain rip-off. Aito on yksi minulle tärkeistä kappaleista: