Kierros satunnaisia kivuuksia kaikille hyvisten puolella taisteleville

Sekalainen ahdistus estää nukkumista. Kuopuksella tuntuu taas olevan huono olla ja se purkautuu vihaisuutena sekä vastahankana. Mikä tahansa asia voi milloin hyvänsä olla massiivisen valitusryöpyn, raivarin ja haukkumisen syy. Suurin osa hetkistä on mukavia tai neutraaleja, mutta nämä ikävät tilanteet värittävät maisemaa vahvoin värein. Meillä oli läheinen lauantai, kun olimme yhdessä kaupungilla, katselimme balettivideoita (!) Youtubesta, etenkin Tšaikovskia, hoitelimme iltapuuhat yhdessä ja luimme oikein hartaasti unkarilaista kansansatua pojasta, joka ei paljastanut salaisuuttaan. Peittelin lapsen pariin kertaan hyvillä mielin ja menin sitten puuhaamaan myöhäistä päivällistä, kun lapsen huoneessa käynnistyi valtava murhemieli ja valitus siitä, ettemme me vanhemmat osaa lukea nuotteja niin hyvin kuin hän haluaisi emmekä näin voi auttaa häntä soittoasioissa siten kuin hän haluaisi. Aaaa....

Maailman paskuus änkeää naamalle joka suunnasta. Mietin (toverinkin kanssa) medialakkoa, jos sillä tavoin pystyisi säästämään energiaa varsinaiseen toimintaan, kun ei tarvitsisi murehtia niin paljon. Tuntuu raskaalta sydänalassa kantaa muassaan kaikkea tätä inhottavaa, mitä ihmiset tekevät toisilleen ja ympäristölle. En ehkä halua kuulua tähän järjettömän, itsekeskeiseen, lyhytnäköiseen ja ilkeään eläinlajiin, vaan palata kotiini Siriukselle. Tätä matalamielisyyttä ei voi jaksaa.

En tietysti itse koe olevani mikään hyvyyden huippu, jos joku kuvitteli sellaista. No, sellainen luuleva joku ei ole lukenut tätä blogia kuin tämän kirjoituksen verran. Mutta en sentään teeskentele (kai), että muiden murjominen on hyve.

Tosin sain kuulla, että nälvin toisinajattelijoita (ja sain kenkää FB-kaveruudesta). Tämä pohjaa siihen, että jaoin Facebookissa pari "hetero prideä" ja etenkin sen ympärillä pyörinyttä mediatouhua kritisoivaa linkkiä. En koe tarvetta leikkiä, että normaalien, muita murjomattomien ihmisryhmien syrjintään tähtäävät toimet ovat okei ja jos se on jonkun mielestä nälvimistä, olkoon sitten niin. Meillä kotona on omat normaalit, joten minusta esim. fyysinen, kehitys- ja aistivammaisuus sekä neuropsykiatriset poikkeavuudet, mielisairaudet, erilaiset ihonvärit sekä etniset taustat ja uskonnolliset tai epäuskonnolliset vakaumukset, erilaiset sukupuolet, erilaiset seksuaaliset suuntautumiset, monenlainen varallisuus ja terveys ynnä muut vastaavat ovat normaaleja variaatioita. Ja nyt jos joku loukkaantuu siitä, että mainitaan vammaisuus ja vaikkapa uskonto tai sukupuoli samassa virkkeessä, menköön itseensä todella syvälle ja miettiköön, miten näkee vammaisuuden ja voisiko tehdä jotain näkemykselleen, koska se haiskahtaa omituiselta.

Onhan niitä vammaisiakin, jotka haluavat pitää hajurakoa vammaisiin ja leikkiä ei-vammaista, koska vammaisuus on ihmisyyden alempi olotila - tai mistä minä tiedän miksi. En voi tietää, kun itse olen vain mielisairas enkä sentään onneksi vammainen. (Tai pitää varmaan sanoa mielenterveyskuntoutuja.) Ahhahahhhaa, mikä vitsi. Mielisairaiden porukka on vielä vammaisiakin stigmatisoidumpi, tosin ei ehkä sentään kehitysvammaisten tasoa. Tosin kun käy ulospäin sairaudettomasta, on toki korkeammalla tasolla kuin se, jonka sairaus tai vamma näkyy. Nokkimisjärjestys se olla pitää, että voi aina löytää jonkun, joka on itseä alempana. Ainakin nykyisessa suomalaisessa tilanteessa, mistä päästään takaisin hetero prideen ja ei-kalpeiden, ei-heteroiden, ei-miesten ja muiden ei-oikeanlaisten ihmisten lisääntyvään murjomiseen. Ja medialakon tarpeellisuuteen, koska hutera pää ei kestä kaikkea vihaa ja tuhoa, jota pursuilee uutisista ja joka sitten kimpoilee sisuksissani holtittomasti.

Nuorena löysin jostain ajatuksen (ehkä keksin itse, näitähän keksivät useammat ihmiset eri aikoina ja joskus samoinakin), että voi olla ihmisvihaaja yleisellä tasolla, vaikka yksittäisellä tasolla ihmiset olisivat lähes parasta mitä tietää. Se tuntui hämmentävältä ristiriidalta, kun ihmiskunta tuotti ajoittain oksettavaa vihaa typerine, tuhoisine toimineen. Nykyään jaksan melko vähän yksittäiselläkään tasolla, mutta edelleen onnistunut ihmiskontakti on yksi parhaista asioista maailmassa ja tuntuu hienolta ajatella useitakin tuntemiani ihmisiä, jotka viettävät urheasti omanlaistaan elämää ja taistelevat hyvisten puolella kuka milläkin tavalla.