Asioiden koko on tietenkin suhteellinen, mutta jos lapsen kaveri tekee virpomisoharit, sen ei pitäisi olla iso juttu minulle, etenkään kun saan nopeasti järjestettyä lapselle uudet (ja reilut sekä kivat) virpomiskaverit. Lapsilla oli melko suuria ja aikuisen näkökulmasta hieman sekavia suunnitelmia ja koko vyyhti tuntui yhtäkkiä lyijynraskaalta minusta, vaikka olen vain sivuhenkilö tarinassa eikä tasapainoani mitenkään oltu uhkaamassa. Paitsi sen osalta, että nyt meidän pitäisi taikoa hieno asu kaverin lupaaman upean kokonaisuuden tilalle.
Lapsuuden takaumasta lienee kyse. Siitä, että olen seissyt värjöttelemässä jossain odottamassa kaveria, joka ei koskaan tulekaan. Nythän lapsen kaveri lähetti tekstarin, ettei lähdekään virpomaan, joten ei jouduttu yksin värjöttelyn lähellekään. Pyysin lasta soittamaan heti kaverilleen ja selvittämään asian. Näin hän myös toimi ja soitteli vielä lisäksi muut virpomisporukan jäsenet läpi ja varmisti, ettei kukaan muukaan joudu värjöttelytilanteeseen.
Itsehän en olisi puhunut oharista enää koskaan. Jonkin ajan kuluttua asia olisi unohtunut mielestäni ja kaveruussuhde olisi jatkunut normaalina. En muutenkaan luottanut oikeastaan kehenkään, joten kaverien tekemät oharit olivat vain vahvistus sille, mitä jo valmiiksi tiesin ihmisten kehnosta luotettavuudesta. Olin kyllä hirveän toiveikas ihmisten suhteen, josko he sillä kertaa pitäisivät kiinni yhteisistä sopimuksista tai lupauksista. Sain myös paljon pettyä. Voi olla, että näennäinen reagoimattomuuteni tökeröihin temppuihin sai ihmiset kuvittelemaan, ettei heidän käytöksensä ollut itse asiassa tökeröä tai jos oli, minulle sillä ei ole merkitystä, joten vastakin voisivat käyttäytyä miten sattuu piittaamatta tunteistani tai yleisestä reiluudesta.
Katkerimpia kokemuksia olivat ne, kun olin valmistautunut viimeisen päälle ja kaverit joko jättivät tulematta tai tulivat paikalle ja pilasivat kaiken. Esimerkiksi retkelle herkullisin eväin ja mankoin valmistautunut pikku-minä lopulta sai yrittää pelastaa C-kasetteja niiden päälle kaadetulta mehulta. Mahdoinko tuntea vetoa vähemmän reiluihin kavereihin? Siltä vaikuttaa, vaikka en ole niin varma, oliko minulla paljonkaan valinnanvaraa.
Tänään kuitenkin keräsin itseni ja rakentelimme lapselle tyylikkään virvonta-asun talosta löytyvistä tarvikkeista ja pisteenä iin päällä oli palkkiopönikän reunan yli ihmettelevä pehmokissa. Retki oli menestys, mutta nyt tunnen olevani aivan puhki. Olen myös morkkiksessa siitä, että valvoin illalla yhteen asti ja nukuin puoli kymmeneen, vaikka en älyllisellä tasolla käsitä, mikä morkkiksen aihe se on. 1 tasapainoharjoitus tämä elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti