Vartin treeni

Katselin ikkunasta pihalle ja tunsin suurta penseyttä. Penseyttä tunsin myös ikkunan sisäpuolella, kun puoliso jatkaa passiivis-aggressiivista linjaansa. Eilen hän niputti kritiikkini samaksi toisen vanhempansa tarjoaman epäasiallisen haukuskelun kanssa. Oikein kiva. Hän nukkui yönsä sohvalla ja hävettää hänen käytöksensä, vaikkei se minun häpeäni aihe ole. Lapsellinen ja tökerö käytös on isku kunnioitukselle, joka on parisuhteen perusta. Ainakin minulle, muilla on epäilemättä muunlaisiakin.

Etsin internetin syövereistä vartin treenin, joka sisälsi yhdistelmäliikkeitä. Maastaveto, hauiskääntö ja pystypunnerrus. Kaksi jälkimmäistä ja askelkyykky. Ojentajaliike. Penkkipunnerrus ja vipunosto jumppapallolla. Tärisen edelleen, kun en ole juuri voimaillut aikoihin. Sain itseni sitä myöten suihkuunkin ilman suostuttelua. Hikisyys tuntuu epämiellyttävältä, lisäksi suihku tuntuu hikisenä miellyttävältä. Monta pientä voittoa.

Suihkuun liittyy sensorisia pulmia. Pidin aistiongelmia vuosikaudet hienoperseilynä ja yleisenä huonoutena. Miten niin muka en pysty syömään kaalikääryleitä ja miten niin muka tietynlaiset äänet sattuvat kuin raastettaisiin sielua ruosteisella raudalla. Pitää aina tehdä ittestään niin numeroa. Hienosti olin sisäistänyt alistajan äänen.

Vasta oman lapsen vaikeita sensorisia kysymyksiä hoidellessani hoksasin, että kyseessä on oikea asia, jolla on nimi. Voin kartoittaa ja hoidella myös omia pulmiani eikä ole vielä myöhäistä. Onneksi kotona eivät pakottaneet syömään kuolettavan hirveitä ruoka-aineita, joita lapsena olivat melkein kaikki. Sittemmin kehityin monipuoliseksi herkkusuuksi, mikä olkoon esimerkkinä herkkien aistien suomista iloista. Depressio niitä tosin latistaa. Se on surkeaa, sillä aistimuksissa (etenkin näkö-) lepääminen oli yksi lapsuuteni hyvistä selviytymiskeinoista.

PS. Puoliso pitää itseään väkisin huonossa jamassa olemalla syömättä. Voi helvetti. Päässäni tapahtuu välitön paluu kaikkein pahimpiin vuosiin, vaikka nyt olemme ihan erilaisessa tilanteessa.