Jyrkkä ja loiva motiivisto tappelivat, Kumpi voitti

Uskallan jo sanoa, että olen vihdoin onnistunut löytämään hyvän terapeutin. Silläkin uhalla sanon, että retostelusta intoutuneena paha onni tulee ja potkaisee paikkaan, johon eniten sattuu.

Sunnuntain ahdistusaalloilla ja niiden jälkimainingeissa olin varma kaikkein järkiargumenttien puhuvan sen puolesta, etten hae vuoden sijaisuutta. Kun kelasin argumentteja shrinkin johdolla, kävi ilmi, että oikeastaan painavia järkiargumentteja hakemisen puolesta on useita, kun taas sitä vastaan puhuu lähinnä huoli jaksamisesta. Pestin alkuun on sen verran aikaa, että vaikka hakisin ja saisin paikan, sen ehtisi vielä perua, mikäli vointi on heikko.

Rakentelen mielessäni suunnitelmaa. Jos alan strukturoida nyt päiviäni paremmin, pystyn katsomaan, miten hyvin jaksan vetää strukturoitua elämää. Luultavasti myös kuntoudun paremmin sillä tavoin. Tietenkin on erilaista laatia itse struktuuri ja noudattaa sitä kuin asettua valmiiseen ja suuressa määrin muiden määrittämään struktuuriin. On erilaista tehdä töitä muita ihmisiä varten eikä niin paljon itseä. Muihin melko suoranaisesti vaikuttavassa työskentelyssä on jyrkempi motiivisto.

Viime viikolla oli hienoa, kun maltoin mennä melko hyvissä ajoin nukkumaan ja herätä ajoissa. Oli hienoa olla ilman alkoholia ja on edelleen. Seuraavaksi voisin lisätä listaan työskentelyn tiettyinä kellonaikoina. Facebook, sähköposti ja muut kiinni, nenän eteen töitä. Palkkioksi työskentelystä asetan jotain houkuttelevaa. Nämä periaatteet ovat tuttuja myös tekemästäni kuntoutustyöstä ja voin soveltaa niitä itseeni. Selkeä ja ennakoitava päiväjärjestys, kannustavat palkinnot ja häiriötekijöiden eliminointi auttavat minua vaikeampiakin tapauksia eteenpäin.

Eilen menin taas liian myöhään nukkumaan, kun katselimme boksilta Frostia ja pesin kuopukselle lupaamani uudet vaatteet tänään käytettäviksi. Esikoinen on leirikoulussa ja lopun perheen voimin menimme kauppakeskukseen ostamaan täsmätarviksia esikoisen garderobiin. Söimme myös melko ällöttävän raskaat purilaiset "paremmassa" hampurilaispaikassa. Lapsi meni surkeaksi, kun emme ottaneet jälkiruokaa (rahan ja ajan takia), puoliso alkoi äksyillä lapsen surkeudesta. Pysäytin tilanteen ja kerroin molemmille: on okei päättää, ettei tällä kertaa syödä jälkiruokaa ravintolassa ja on okei tulla siitä päätöksestä murheelliseksi. Lohduttelin sitten lasta ja puoliso lopetti äksyilynsä. (Toisella kertaa puoliso sovittelee ja minä äksyilen. Lisään tämän, ettei tule väärää kuvaa.)

Tänään esikoinen tulee leirikoulusta. Oli jo ikävä! Tänään menen ajoissa nukkumaan. Huomenna aamulla menen liikuntahommiin 8.30 ja sen jälkeen teen töitä pari tuntia kahvilassa. Hyvä suunnitelma, katsotaan miten toteutuu.