Ensimmäisen agomelatiinin ottaminen tuotti heti päänvaivaa, sillä ohjeissa lukee, että se pitää ottaa nukkumaanmenoaikaan. Kyseinen aika on normaalisti mitä tahansa 23.30 ja 02 väliltä. Päätin ottaa sen kello 23. Varhaisempi kellonaika olisi mennyt raastavasti kipurajan yli eikä myöhemmästä olisi vastaavaa hyötyä, jos aamutokkuraisuus vaivaisi. Heräsin kivuttomasti 7.30. Alkuyöstä heräilin omituisiin tuntemuksiin pariin otteeseen. Kädet tuntuvat lämpimiltä oli yksi. Itsetarkkailu kävi kierroksilla. Levottoman alkuvaiheen jälkeen nukkua posotin täysillä aamuun. Muita vaikutuksia on tässä vaiheessa turha monitoroida, paitsi tietysti kyttään maksa-asioita.
Googlailuni perusteella yleisesti kiitellään sitä, miten agomelatiinilla ei ole kielteisiä sivuvaikutuksia. Maksan poksahdus olisi tietysti äärimmäisen kielteinen vaikutus, mutta erittäin harvinainen ja sitä seurataan verikokein ja peilistä keltaisuutta tiirailemalla.
Tänään on kevätpäiväntasaus ja kevätpölyntuuttaus. Tekee mieli ulos valoon ja sitten jo melkein tikahtuu sepeli-ilmaan. Sain pienimuotoisen itkupotkuraivarin lähteissäni, kun lapsi oli kokeillut aurinkolasejani ja jättänyt ne palauttamatta paikalleen. Lopulta ne löytyivät portaista hänen sukkiensa alta. Sitten vähän nauratti. Olen tottunut pitämään itseäni tasaisena ihmisenä, joten nämä meuhkaamiset yllättävät. Talossa olin vain minä, mitään vahinkoa ei sattunut kenellekään.
Kaipaan aurinkolaseja kovan valon takia. Ne auttavat myös sosiaalisissa ahdistuksissa, joita saattaa yllättäen tulla. Onneksi harvoin. Tai mistä tiedän, kun niin paljon kyyhötän kotona? Myös hyvin sisäistetyt peruskäytöstavat auttavat. Toista oli nuorella yliopisto-opiskelijattarella, joka istui bussissa vieressäni ikkunan puolella. Hän alkoi pyrkiä ulos sanomatta sanaakaan. Katsoin häntä ja kysyin ystävällisesti: "Haluatko jäädä tässä?" Hän ei sanonut mitään, vaan olisi varmaan kiivennyt ylitseni, jos en olisi siirtynyt. Sanoin hänelle edelleen ystävällisesti: "Ole hyvä."
Ensireaktioni oli, mistä kiven alta näitä möllöjä tulee. Sitten mietin, että hänellä ehkä on jotain estoja ja kammoja. Paras lääke omiin huomattaviin vaikeuksiini nuorena oli mielikuvaharjoitella erilaiset tervehdykset, osanotot, anteeksipyynnöt ja muut pyynnöt, kiitokset, toivotukset ja vastaavat selkäytimeen asti. Sillä tavalla säilytän mielenrauhani niinäkin päivinä, kun sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu ylivoimaiselta. Menen autopilotilla. Joskus arkiset kohtaamiset tuovat suurta iloa ja valoa päivään, vaikka ne olisivat vain ohikiitäviä ovenavauksia tai huomautuksia säästä. Ihminen on syvällisesti sosiaalinen olento, jonka selviytyminen perustuu siihen, että on muitakin ihmisiä. Siksi on tärkeää tuntea olevansa osa verkostoa.
Lähtökohtani ei ollut ihan helppo, koska en lapsena ymmärtänyt, mitä varten nuo automaattisilta jankutuksilta tuntuvat puheenparret olivat. Sitten tajusin, että juuri sitä varten, ettei tarvitse jokaista asiaa miettiä perin pohjin vuorovaikutuksessa, vaan voi minimirasituksella tuottaa varsin yksiselitteisiä viestejä missä tahansa tilanteissa ja toimia adekvaatisti. Epäadekvaatti toiminta tuottaa rasittavaa kitkaa, stressiäkin ja haittaa maailmassa kulkemista. Peruskohteliaisuus puolestaan voi avata oven ilahduttaville kohtaamisille ja joskus pitkällisemmillekin hyville asioille. Sitä paitsi kaikki ihmiset ovat arkisen huomaavaisuuden arvoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti