Luin nuoresta aikuisesta, jolla todettiin aivokasvain. Kasvain poistettiin. Leikkauksen sivuvaikutuksena hän sai tietää, millaista on olla ilman päänsärkyä. Koko siihenastisen elämänsä hän oli viettänyt tauottomassa päänsäryssä luullen sitä normaaliksi tilaksi.
En ole aivan varma enää, olenko joskus viettänyt täysin depressiotonta elämää. En ole varma kumpaankaan suuntaan, mutta nyt tuntuu, että depressio on kulkenut koko ajan joko taustalla tai etualalla. Depressio ja ahdistus, nuo mainiot veikkoset. En tiedä, kumpi tulee ensin.
Vaikka ei olisi suuntautunut elämään tulevaisuudessa, tulevaisuudessa pilkahtelevat mieluisat kiinnikohdat ovat näköjään merkityksellisiä. Odotettava asia voi olla hyvä elokuva tai kirja, perjantai-iltapäivän pullakahvit, ystävän tapaaminen, jokin kiinnostava tapahtuma. Nyt en keksi ensimmäistäkään ilahduttavaa kiinnekohtaa tulevaisuudesta. En osaa edes ajatella, mistä sellaisen kehittäisin. Ote herpaantuu juuri, kun luulen tarttuneeni johonkin hyvään odotettavaan.
Kovin tuttuja keloja, taisi olla viikko sitten kun pohdin ihan samaa. Mutta lupaan sulle, ei ole aina tuollaista. Mä olen tällä viikolla odottanut kavereita kylään, mä olen soittanut hyvän puhelun, olen vuokrannut filmin ja sitten odotellut iltaa ja sitä että saan käpertyä sohvalle sitä katsomaan.
VastaaPoistaSäkin tulet löytämään näitä, pieniä arjen helmiä.
Ja kysymykseen kokonaan depressiottomasta elämästä. Pohdin Freudin määritelmää mielenterveydelle: kyky rakastaa ja kyky tehdä työtä. Ja myöhemmin siihen taidettiin vielä lisätä kyky surra. Itse arvotan mielekästä elämää sellaisena, jossa ei ole kokoaikaista kipua, ei fyysistä eikä henkistä.
Meillä molemmilla on ollut jaksoja, joina olemme rakastaneet, olemme tehneet työtä, olemme perustaneet perheet. Ei aina ole ollut harmaata, eikä aina tule olemaan.
Joku viettä elämänsä pyörätuolissa, ja elämä on silti hyvää. Mä ajattelen että ehkä vietän elämäni lääkkeet kainalosauvoina, ehkä tulen kokemaan takapakkijaksoja kuten MS-potilas, mutta silti voin elää hyvää ja syvää elämää. Ja olen varma että sinä tulet tekemään niin myös <3
Joo, hui, en tarkoita, että aina olisi ollut tällaista ja tätä jatkuisi hamaan hautaan :-) Ainoa varma juttu on muutos. Enkä tarkoita myöskään, että olisin ollut aina sairas. Depressio on huono sana, mutta en ole vielä keksinyt parempaa sille tietylle "soundille" joka kulkee mukana ja joka liittyy näihin invalidisoiviin jaksoihin. Ahdistus ja masennus eivät riitä kuvaamaan sitä reagointitapojen, ajatuskulkujen, asenteiden ja tulkintojen sekä tietynlaisten mekanismien kimppua.
VastaaPoistaLuultavasti en ole koskaan elänyt ilman itseen kohdistuvaa aiheetonta dissausta, joka tuottaa kaikkeen tekemiseen hurjasti ylimääräisiä kierroksia, kerroksia ja energiahukkaa. Tyypillisesti olen myös aina nähnyt, että "kaikki" on minun syytäni ja se haittaa paljon ihmissuhteiden kehittymistä (vaikka ei ihmissuhteiden pieleen meneminen vain minusta ja ominaisuuksistani johdu, heh). Haluttomuus puolustaa omia rajoja on myös yksi. Perustelin sitä sillä, ettei mua haittaa ja olen suurpiirteinen, en jaksa nipottaa jne. Ehkei haitannutkaan valtavissa määrin joustavana alle 30-vuotiaana, mutta nykyään haittaa ja haluan osata sanoa aina fiksusti, kun on sen paikka.