Vääntämö

Tarjolla on hyvin kiinnostava vuoden mittainen sijaisuus, jota minun oikeastaan on pakko hakea. Oman mielenrauhani vuoksi ainakin. Hirvittää ja innostaa yhtä aikaa vaihtelevassa määrin ja sisäinen vääntämöni höyryää täysillä. Oli vaikeaa keskittyä liikuntaankaan, kun sisäinen moniääninen keskustelu ei ottanut tauotakseen. Yhtäältä, toisaalta, kolmaalta, neljäältä...

Myös perusasioista on saanut vääntää. Alkoholittomuus sentään tuntuu menevän vääntämättä. Rästissä on pino kirjoittamista vaativia tehtäviä, jotka haluan tehdä, mutta sen sijaan pelaan stressiä lievästi nostattavaa Facebook-peliä. Hommien nysvääminen on itse asiassa miellyttävää, kun ei (vielä) ole pakkotahtia. Sisäliikuntaa suostuin harrastamaan eilen melko pienellä väännöllä. Ulkona olisi muuten mainiota, mutta sepelin hengittäminen ei tee hyvää flunssan runtelemille keuhkoille. Mutta jos edes vähän otan aurinkoa, hyvä.

Vertasin terapiassa sisäistä suostuttelua, neuvottelua, motivointia, patistamista jne. lastenkasvatukseen - rasittavassa mielessä. Terapeutti tuumasi, että lasten kohdalla olen ilman muuta sitä mieltä, että vaivannäkö on perusteltua ja rasittavuuden sietää, koska lapset kehittyvät, heistä tulee isoja ja pärjääviä ja minun tukeni on siinä tärkeä tekijä. Eikö samaa ajatusta voisi soveltaa itseenkin?

Auts.

Kyllä voisi ja varovaisesti yritän lähestyä tätä ajatusta, että saatan minäkin tarvita itseltäni hyvää ja rakentavaa kohtelua, kuten ajattelen lastenikin tarvitsevan - ja ansaitsevan. Mikään hyvä yritys ei mene hukkaan, vaan on askel pitkällä oppimisen ja kehityksen tiellä. Minä ja lapseni olemme kyllä kärsimättömiä ja haluaisimme jo olla perillä ja onx pakko jos ei haluu. Ja sitten väännetään vääntämössä asioita tolilleen.