Puoli kahden murmelihetki

Voitaisiinko sopia, etten istu sohvalla puoli kahdelta, jos olen päättänyt mennä järjelliseen aikaan nukkumaan? Joskus tuntuu olevan sitä mahdottomampaa tehdä jokin (triviaali) asia, mitä varmemmaksi sen päätän. Ainakin, jos päätöksen ja toteutuksen välillä on useampi tunti. Sisäinen en tiedä kuka alkaa selittää kaikenlaista, kuten tänään olisi ollut kivat juhlat joihin en flunssan takia päässyt ja olisin joka tapauksessa vielä valveilla, jos olisin mennyt. Selittäjän mielestä myös jotain kivaa pitää saada korvaukseksi menetetystä hauskuudesta. Valvominen ei ole erityisen kivaa pitkällä tähtäyksellä, kun sisäinen kello sekoilee ja olen koko ajan puoliväsynyt. En jaksa enää olla väsynyt koko ajan. Siksi yritys tehdä päiväjärjestyksestä järjellinen.

Vanhastaan vihaan rutiineja, päiväjärjestyksiä, identtisinä päivästä toiseen toistuvia toimintasarjoja. Ne tuntuvat orjuuttavilta. Nyt kuitenkin jatkuva väsymys, sekavuus, asioiden unohtelu, toimitettavien tehtävien repsottaminen, epämääräinen haahuilu syö oman elämän. Toimintakyvyn lasku ja uupuneisuus vasta ovatkin orjuuttavia ja kutistavat elinpiirin herneeksi. Kehitän vielä päiväjärjestyksen, jota voin noudattaa ilman jatkuvaa kapinointia. Tai kehitän asenteita. Tai jotain, pakko saada jollain tapaa tilanne muuttumaan.

Kehittelin äsken kunnianhimoista suunnitelmaa. Voisin mennä ulos kävelylle huomenna. Ehkä joku lapsikin lähtisi mukaan. Menen, jos flunssa ei estä. Viisi minuuttia sinne ja viisi takaisin, jos en jaksa enempää. Laitoin myös suurimot tekeytymään iltapäivällä, jotta saan aamulla puuroa. Hyvä minä. Paljon enemmän olisi pitänyt... yrittää sisässäni inistä eräs, mutta jos nyt saisin hänet nukkumaan, hyvä olisi.