Tipaton mämmikuu

Ihmettelen, miten sosiaalisesti hankalaa tipattomuus on - pääni sisällä. Jos puhun siitä jotain, alan änkyttää. Vetoan lääkitykseen. Äh. Voin olla ilman alkoholia vaikka pelkän päähänpiston vuoksi enkä ole velvollinen selittelemään sitä kenellekään. Puolison kanssa tietysti juttelen ja teen selväksi senkin, etten (tietenkään) puutu hänen alkoholinautintoihinsa. Haluan nyt kokeilla kunnolla, mitä alkoholi tekee aivokemialleni ja uskon, että selvä tauko antaa siitä parhaiten informaatiota. Toki pakkaa sekoittaa uuden lääkkeen aloittaminen, mutta en jää odottamaan alkoholittomuuden kanssa nyt ketään enkä mitään.

Alkoholi itsessään tutkitusti suorastaan tuottaa depressiota ja pahentaa muista syistä johtuvaa depistä, joten hulluhan olisin, jos en testaisi absoilua. (Ahhahhaa, hullupa hyvinkin.) Taas kerran mieli, uni, iho ja maha paranevat huiskis vain ja elämäni on 175 % tuuheampi. Tai ehkä nukun paremmin ja voin hieman paremmin. Talviaikaan punaviiniä tekisi mieleni lähes joka ilta. Turhan usein noudatan mielitekoani ja nautin yhdestä lasillisesta puoleen pulloon useampia kertoja viikossa. Ei sellainen määrä voi olla depressiopotilaalle erityisen viisas, vaikka liikuttaisiin laskennallisen kohtuukäytön rajoissa.

Alkoholi on ollut osa sosiaalista elämääni ja aikuisen minän nautiskelua, omaa aikaa, niin kauan, että vaatii apuvälineitä siirtyä kivuttomasti tipattomaan. Ostin alkoholitonta olutta. Vielä kun olisi hyvänmakuinen alkoholiton punaviini. Vähän ajan päästä en enää kaipaa sellaista, mutta siirtymävaiheen tuskia tuollaiset välineet helpottavat.

Tipattomuus tarkoittaa, että on ongelma. Näin ainakin joka tammikuu eri tuuteista toitotetaan. Osa toitottajista tuntuu sanovan, että olisi parempi olla myöntämättä ongelmaa ja jatkaa vain samaan malliin. Tai kaiketi tehdä jotain muuta kuin olla tipaton. Onneksi saan itse tehdä alkoholin sisäänotolleni mitä huvittaa. Ainakin vähentämisen suuntaan. Epäilen, että minulla on päässäni alkoholiin liittyvää problematiikkaa ja joko korjaan sen tai eliminoin sen epäiltyjen listalta.

En halua enää koskaan ottaa törkeitä määriä alkoholia. Tuntuu kamalalta, miten paljon olen marinoinut itseäni sisäpuolelta kaikenlaisilla liemillä ja mitä hölmöyksiä olen tehnyt kännissä. En voi sanoa etten enää koskaan ota liikaa, koska pääni toimii välillä todella oudosti ja saatan tehdä surkeita valintoja, mutta yritän opettaa itseni välttämättän läträystä, kun tiedän, ettei siitä seuraa kivoja eikä hyviä asioita.

Jännittävin tulkinta tipattoman tammikuun yhteydessä on se, että tipatonta vietetään siksi, että halutaan olla muita parempi ihminen. Kaikkea ei toki voi ymmärtää, mutta tuollaisen ajatuskulun edessä luovutan heti enkä edes yritä.