Päässäni on sisäistä monologia vain silloin, kun suunnittelen puhetta tai kirjoitusta, muuten käynnissä on dialogi. Ei ole harvinaista, että olen eri mieltä kanssani. Terveenä se on ollut antoisaa, nyt sairaana pahimmillaan turhauttavaa. Välillä dialogi käydään näiden hahmojen välillä. Esimerkiksi vastuullinen aikuinen kertoo, että pitää mennä nukkumaan. Mutta kun mä en haluu, vastaavat auktoriteetteja automaattisesti vastustava ja välittömiin iloihin satsaava lapsi. Haluan vielä leikkiä.
Pakottaminen ei auta, itsekuri ei auta, painostaminen, pelottelu, uhkailu eivät auta. Motivointi auttaa. Muistat kai, miten mielllyttävältä tuntuu, kun on nukkunut tarpeeksi. Vointi on parempi ja jaksaa leikkiäkin nautinnollisemmin. Enää ei ole pakko venyttää omaa aikaa unien kustannuksella, joten voisin hyvällä syyllä jättää valvomiset. Vielä kun tämä oivallus siirtyisi uhmikselle ja välittömiä nautintoja halajavalle minälle. Hoivaaja tuumaa, että kai nyt tämän kerran, jos siitä tulee hyvää mieltä ja oman elämän elämisen oloa. Vastuullinen nostaa kädet pystyyn ja kriitikko virnuilee aamulla: Taas epäonnistuit. Et edes nukkumaan osaa mennä.
Sekä ulkoisten että sisäisten lasten kanssa tulee usein turhautuminen. Eikö tätä asiaa nyt vain voisi hoitaa. Usein ei voisi. Motivointiin ja neuvotteluun saattaa mennä yhtä paljon tai enemmänkin aikaa kuin itse asian suorittamiseen. Nyt kuitenkin menin suihkuun vain voisi hoitaa -tyylillä enkä yhtään ämpyillyt vastaan. Käytin asiaan alle kymmenen minuuttia enkä esimerkiksi tunteja. Oli mukavaa, kun olin valmistautunut pakolliseen menoon ajoissa eikä tarvinnut tukka märkänä, hammastahnaa poskessa sännätä bussipysäkille sydämen pyrkiessä kurkusta ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti